Viisi myyttiä merenkulusta

Ihmisillä on merenkulkualasta hauskoja käsityksiä, joita täytyy säännöllisin väliajoin ampua alas. Johtuneeko se sitten siitä, että meillä Suomessa ei ole kovin vahvaa merenkulkukulttuuria. Se on aivan käsittämätöntä, sillä 90 prosenttia Suomen tuontitavaroista tulee meritse. Yhdeksän tuontitavaraa kymmenestä Prisman hyllyllä on matkaillut laivalla. Luulisi, että olemme merenkulkijakansaa, mutta ei. Toisin on vaikkapa Hollannissa, jossa koko perhe vauvasta vaariin saattaa seilailla omistamallaan laivalla pitkin ja poikin. Asuntoauto ja työpaikka on yhdistetty, saattapa olla niinkin, että laiva on perheen ainoa asunto.

Ainakin näihin uskomuksiin törmää melko usein.

1. Laivat kulkevat täysin automaattisesti satamasta toiseen

Tämä käsitys on sitkeässä. Helppohan siellä, kun satelliitit vie perille... Ehkä syy moiseen on hienoissa autolautoissa, joissa kyllä on teknisesti mahdollista ajaa ennalta määritettyä reittiä automaattisesti, mutta ei nekään itsekseen kulje silti. Miksi? Koska koko homma on yhden heikon lenkin takana, nimeltään gps. Lisäksi reitillä on muitakin kulkijoita, jotka täytyy huomioida. Suurin osa maailman kauppalaivastosta on navigointilaitteiden osalta varusteltu askeettisemmin kuin hyvin varusteltu  perhepurjevene. Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että mitä isompi laiva, sen heikompi varustelu. Poikkeuksiakin tietysti on, mutta esimerkiksi elektronista merikarttaa ei todellakaan löydy joka laivasta.

2. Kapteeni ohjaa aina laivaa

Eikä se edes ole välttämättä kapteeni. Laivassa on päällikkö, joka yleensä tosin on koulutukseltaan merikapteeni (Captain). Ei kuitenkaan välttämättä. Menikö monimutkaiseksi? Iltapäivälehdet otsikoivat toisinaan sensaatiohakuisesti jonkun yhteentörmäyksen yhteydessä, että kapteeni oli hytissään nukkumassa. Kamalaa! Kyllähän nyt jokainen pystyy vaikkapa kuukauden työvuoron valvomaan putkeen. Päällikkö, master, befälhavare on komentosillalla kriittisissä paikoissa, muuna aikana aluksen turvallisesta kulusta vastaa vahtipäällikkö. Vahtipäällikönä toimii yksi perämiehistä. Pienissä laivoissa päällikkökin joutuu ajamaan merivahtia. Päällikön työstä suurin osa on nykyisin toimistotyötä, sähköposti se kilahtelee laivoissakin.

3. Merenkulkijoilla on kauhean suuri palkka, eikä veroja tarvitse maksaa

Juuri luin iltapäivälehdestä, että perämiehenä tienaa mielettömästi. Toivottavasti kukaan ei tehnyt ammatinvalintaansa tämän perusteella, saattaa tulla pettymyksiä. Merenkulkualalla kaikki maailman kansat ovat samalla työmarkkinalla. Meikäläisillä elinkustannuksilla on hieman haasteellista kilpailla vaikkapa kiribatilaisten kanssa. Siellä tuhat euroa on paljon, meillä ei kovinkaan paljoa. Veroa ei tarvitse maksaa, jos on kuusi kuukautta yhtä soittoa laivassa. Tuona aikana saa käydä Suomessa muutaman päivän kuukaudessa. Muussa tapauksessa verokarhu haluaa omansa. Tietysti, jos löytää jonkun erityistä ammattitaitoa vaativan työn (vaikkapa offshorepuolelta), saattaa päästä hyviinkin ansioihin.

4. Merimiehet pääsevät näkemään maailmaa

Kyllä! Nimittäin lomallaan, jos tilaavat ulkomaanmatkan. Työvuoron aikana näkee lähinnä merta ja satama-alueita. Nykyisin suurin osa suomalaisesta fliitistä sahaa Itämerta eestaas ja satama-ajat ovat niin lyhyitä, että tilaisuus maissa käyntiin on harvoin. Satamat ovat vielä yleensä niin syrjässä ja monen aidan takana, että ajatus pikavisiitistä ei houkuttele. Ennen merimiesjutuissa vilahtelivat Rio ja Australia, nykyään Antwerpenillä tai Luleålla ei saa samanlaista efektiä aikaiseksi.

5. Kapteeni voi vihkiä laivassa olevan hääparin

Tätä väitetään vieläkin toisinaan ihan vakavissaan. Kapteeni Stubbing taitaa olla syyllinen moiseen luuloon. En ole kyllä vielä kuullut merikapteenista, joka olisi vihitty papiksi. Olisiko tällä nyt niin tarvettakaan ainakaan rahtilaivoilla? Tietysti, jos sukupuolineutraali avioliitto hyväksytään täällä Suomessakin, niin tilannehan voi muuttua... Ei siis pidä paikkaansa. Muutenhan samalla periaatteella bussikuski tai veturinkuljettaja voisivat vihkiä omassa kulkuneuvossaan. Se olisikin eksoottista, mentiin naimisiin nelosen ratikassa, siinä Tullinpuomin Shellin kohdalla... Suutari pysyköön lestissään!

Hoitotädin mietteitä

Arvostukseni perhepäivähoitajia kohtaan on noussut sfääreihin. Kuinkahan monella työssä käyvällä on jotain aavistusta, kuinka vaativaa se on? Olen miettinyt, että onkohan niillä tädeillä joku taikasauva tai opiaatteja, joilla pikku pallerot saa marssimaan tahdissa perässä. Vai onko se eri asia, jos on omia tai vieraita lapsia? Otan tuntumaa näiden nykyajan leijonankesyttäjien työn kuvaan joka toinen viikko. Siirtyminen työelämästä kotielämään on joka kerta yhtä raju: ei paljon kysellä, että oliko rankkaa töissä.

Kevät on sikäli pirullista aikaa, että aurinko nousee turhan aikaisin. Se tarkoittaa sitä, että nahkavekkari soi yleensä ennen puoli seitsemää. Verhoja ei kuulemma ole tarkoitettu ikkunan eteen vedettäviksi ja sälekaihtimet ahdistaa. Joten ylös vaan. Olen todella tyytyväinen yleveron maksaja. Telkkarin lastenohjelmilla saa ostettua Hesarin verran omaa aikaa, ennen kuin pitää tarjoilla puuroayök. Joka aamu pitää muistaa kysyä, että onks pakko syödä puuroa. On. Yök.

Hunnilauman jälkiä

Kun joka aamuinen puuroyök on uhkailemalla ja kiristämällä saatu syödyksi, herää uusia ongelmia. Vaatetus. Miksi tytöille ei kelpaa vaate, jos se on puhdas? Tämä on syvällä geeneissä, sillä miten muuten ne osaisi olla niin tinkimättömiä parivuotiaana. Miksi vaatteita pitää vaihtaa kuusi kertaa päivässä? Mihin katoaa juuri ne vaatteet, jotka juuri tässä tilanteessa pitäisi saada päälle? Kirottu olkoon se, kuka keksi prinsessa/prinssi -skenen ja miten ihmeessä pikkutytöt VOI tietää maailmanhistoriasta kuningaskuntadetaljeja?

Ilme kertoo kaiken

Talviriemuja

Ulkoilu on asia, jota ei kannata jättää väliin. Se kostautuu muuten päivän mittaan tekemisen riemun kohdistuessa asioihin joihin ei pitäisi. Sillä taas voi olla yllättäviä taloudellisiakin seuraamuksia. Näin keväällä ulkoilu on onneksi kaikista miellyttävää. Toisin on lokakuun kurakeleillä.

Pentujen perusruokavaliota

Verensokeritason lähennellessä hälytysrajaa on aika syödä. Lihakeitto tai makoronilaatikko on nykyään out. Oma vika, myönnetään, mitä on opettanut kersat hienostelemaan. Ruokatoive kuuluu yleensä jotenkin näin: "Isi, tänään sä voisit laittaa avokadopastaa, mutta muista ettet laita liikaa chiliä, viimeks mun suuta poltti." Odotan, koska perässä seuraa viinivalinta.

Seuraa Isin päivän highlight, lasten päiväunet. Jälleen aikaa Hesarille, kuppi tuoretta kahvia... Syvä uni! Kaikki ei kuitenkaan nuku, vaan joku tulee ongelmineen vaatimaan apua. Samalla kun yrittää korjata barbin juhlamekkoa, kuuluu tylytystä: "Sä et kyllä yhtään osaa, koska äiti tulee?".

Äiti tulee puoli viisi. Väsyneenä töistä, joten osapäivätoiminen perhepäivähoitaja muuttuu perheenisäksi ja hoitelee iltarumbaa. Kiitos yle taas, vapaahetki viidestä kuuteen. Viimeistään puoli yhdeksän kaikki on pehkuissa, joten on aikaa levätä, latautua uuteen päivään ja hoitaa parisuhdetta. Eikä mene enää montaa päivää, kun pääsee töihin lepäämään! Suosittelen kaikille miehille, jos mahdollisuus on: kokeilkaa hoitotädin hommaa. Antaa ihan uutta perspektiiviä.

Merimies muistelee

Ei voi sanoa, että vanha merimies, en polta piippua eikä ole valkoista partaa. Kaksikymmentä vuotta on kuitenkin vierähtänyt siitä, kun kävelin Kotkan merenkulkuoppilaitoksen ovesta sisään. Vuosi oli 1992 ja alkamassa oli ensimmäinen ammattikorkeakoulupohjainen merikapteeniluokka. Merikapteenin koulutus on vielä tänä päivänäkin aika pitkä. Koulussa menee neljä vuotta, mutta praktiikan keräämiseen kuluu helposti kuutisen vuotta. Kymmenen vuotta siis, ennen kuin merikapteenin pätevyyskirja on kourassa. Ei lyhytjänteisille.
Täytyy siis seilailla perämiehenä, ennen kuin saa kipparinkirjan. Perämieheksi pätevöidytään seilaamalla kansimiehenä. Tyvestä puuhun. Ulkomaillekin pääsi, se kai on perimmäinen syy lähteä merialalle.

Mikä lie kiviraunio jossain ulkomailla

Oma meriurana alkoi tankkilaivalla Henry Nielsen -varustamon palveluksessa. Välillä kokeiltiin roro -laivaa, ja sitten taas takaisin tankkeriin. Ensimmäinen perämiesjobi oli Nesteellä, laivan nimi oli Sirri. Jossakin vaiheessa alkoi tuntua, että bensan kuskaaminen ei ole minun juttuni ja päädyin varustamoon nimeltä Kristina Cruises.

Kristina Regina

Täällä vierähtikin sitten kahdeksan vuotta. Alkuaikoina iloisia Viipurin risteilyjä ja myöhemmin aloimme risteillä pidemmälle. Tutuksi tuli Välimeren lähes jokainen kolkka...

Kuka bongaa kaupungin?

Korintin kanava

Nizzan kujilla

Napolin luotsi kiipeää laivaan

El perro

Talvimyrsky Kanarialla

...Afrikan eksoottiset maisemat, joista olisi kerrottavana vaikka miten värikkäitä tarinoita....

Banjulin paikalliset yrittäjät

Vitsaus

Lacostet päiväunilla

....kuin Grönlannin jäätikötkin.

Titanicin tuho

Jääpalatehdas

Ehkä meriuran vaikuttavin kokemus oli vetäistä Prins Christian Soundista läpi. Kartat ei pidä paikkaansa, on sumupankkeja ja jäävuoria kelluu siellä täällä. Jää on lisäksi kuin kiveä, sillä se on satoja vuosia vanhaa. Grönlanti on once in a lifetime -paikkoja. Suosittelen!

Voi kun olisi ollut seilausaikana kunnon järjestelmäkamera. Näiden kuvien laatu on vähän kärsinyt siitä, että ne on otettu pokkarilla. On asioita, joissa ei kannata säästää. Hyvä kamera kuuluu niihin.


Tämä matkailu loppui osaltani vuonna 2006, jolloin aloitin luotsina. Nykyään rahavirta kulkee toiseen suuntaan, jos haluaa matkustella. Mutta joka hommassa on puolensa.

Veneilykausi siirrettävä

Kyllä se kevät sieltä. Aurinko alkaa voittaa, vaikka yöllä onkin kovat pakkaset. Nyt on merellä aika kuvaukselliset ilmat. Valo, yöpakkaset ja pilvirintamat luovat aika hienoja kontrasteja.

Daavid ja Goljat

Isokari pilot boat

Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun maisemat ovat mielestäni hienoimmillaan. Täytyisi keksiä joku keino, millä ihmisiä saisi liikkumaan saaristossa keväällä. 1A super -purjeveneet? Kesälomakausi siirretään jonakin vuonna maalis-huhtikuuhun? Olisi muuten elämysmatkailua parhaimmillaan.

Lieneekö tämän laivan kotisatamassa näin paljon jäätä?

Jääveneilyssä olisi paljon hyviä puolia. Saisi kylmää kaljaa helposti veneellä ja muukin proviantti säilyisi viileänä. Voisi jopa syödä veneellä jäätelöä!

Lintuperspektiivi

Myös talvisäilytyshankaluuksilta vältyttäisiin (ks. edellinen postaus). Koska kaikki eivät kuitenkaan haluaisi veneillä talvella, vierasvenesatamissa olisi reilusti tilaa. Dingiä ei tarvitsi raahata mukana, koska voisi kävellä jäätä pitkin rantaan. 

Täällä asutaan

Niille, jotka eivät syty ajatuksesta: heinäkuun alkuun on enää kolmisen kuukautta.

Eräs Suomen elävimmistä saaristokylistä

Keväthuolia

Mies ja ääni -periaate ei nyt kohdallani toteudu. Ääntä ei nimittäin ole. Ja turkasen kipeä kurkku. Se sitten siitä työviikosta, nyt toivotaan veeärrän vievän ilman ylimääräisiä kommervenkkejä kotiin sairastamaan. Aika hankala luotsailla, jos kurkusta ei tule kuin pihinää. Eikä muutenkaan anna kovin hyvää kuvaa, jos paikallinen meriturvallisuuden kulmakivi muistuttaa keuhkotautista kaivostyöläistä. Ei olisi pitänyt riisua sitä villapaitaa... Pitkistä kalsareista en ainakaan luovu ennen elokuuta. Jos järven jäällä on hirvenkakkaa heinäkuussa, tulee kylmä kesä.
Ennen kesän tuloa on ainakin veneilijällä (joihin itsekin lukeudun) pari pikku juttua tehtävänä.

1. Pitää maksaa hirveästi veneilyyn liittyviä laskuja. Kunta muisti juuri laituripaikkamaksulla ja talvisäilytyspaikka tonnin laskulla mastonjalan uudelleenlaminoinnista ja telakoinnista. Odotin kyllä kahta, joten se oli sinänsä positiivista. Lisäksi ainakin fallit pitää uusia, peräsinhelat vaihtaa ja viimeinkin hankkia kompressorikylmälaukku. Aurinkopaneeli on jo, kukahan sen laittaisi kiinni? Pohjaremontti lykkäytyy jälleen vuodella, mutta ensi vuonna on sitten ihan pakko. Jos joku pitää golfia kalliina harrastuksena, voin kertoa sen olevan lähes ilmaista purjehtimiseen verrattuna. Ainakin tuntimäärään suhteutettuna.

2. Pitää saada itsensä raahattua sinne talvisäilytyspaikalle. Mielellään aikaisemmin kuin päivä ennen vesillelaskua. Tästä syntyy ainakin seuraavat assosiaatiot: jäätyneet näpit, hyinen viima, katkennut windex, nälkä, maaliset vaatteet (ja auton penkit), kura ja huono omatunto tekemättömistä töistä. Muutamia mainitakseni. Maalisia vaatteita lukuun ottamatta sama ralli on edessä syksyllä.

3. Pitää saada vene veteen. Tämä edellyttää käsittämättömiä vuorovaikutustaitoja, jotta saa ylityöllistetyn nosturiautokuskin maaniteltua paikalle. -No onks sulla mitään siinä kahden viikon päästä keskiviikkona iltayhdentoista jälkeen? -Ei tietenkään, nähdään silloin! Tähän liittyy olennaisesti se, että perämoottori ei lähde käyntiin pimentyvässä illassa, vaikka se on juuri huollettu. Vaimo ja lapset ovat lähteneet kotiin aikoja sitten (onneksi). On vain mies ja vene. Ja täkillä makaava takila.

Myisinkö sen veneen sitten? En ikinä. Siihen liittyy vähän liian paljon hyviä muistoja. Vene hankittiin vuonna 2004. Venekuume oli mieletön, ja suunnilleen ensimmäinen kohdalle sattuva vene oli pakko saada. Ainoa vaan, että nuorella parilla oli rahat vähän tiukilla, ja häätkin oli tulossa... No, ei hätää. Ei häissä nyt tarvitse syödä koko ajan, ihan tyhmä perinne. Joo, kyllä lihakeitto ja karjalanpiirakat riittää ihan hyvin... Jäävesi suorastaan houkuttelee lihakeiton viimeisetkin aromit ilmoille. Näin on! Ja niin hääbudjetista lohkesi muistaakseni kolme tonnia veneen ostoon... Häävieraille pahoittelut, mutta toisinaan asioita täytyy priorisoida.

Ei se raha hukkaan mennyt, kyllä sillä veneellä on purjehdittu. Suomenlahdella, Saimaalla ja Päijänteellä. Ensin kahdestaan ja myöhemmin lasten kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että aikuispurjehduksella ja lapsipurjehduksella on tietty sävyero, mutta kaikki ovat aina mielellään lähdössä veneelle. Joskus päästään vaimon kanssa livahtamaan viikonloppukeikalle ilman lapsia. Silloin viimeistään nuo kevät- ja syksypuuhat maagisesti unohtuvat. Sitä paitsi, jos vene myytäisiin, niin mitä sillä häälahjaksi saadulla Harkenin vinssinkammella sitten tehtäisiin?

Peililasit päähän ja menoksi

Mahtava meininki merellä! Tänään jouduin jopa luopumaan villapaidasta ensimmäisen kerran moneen kuukauteen, kun aurinko porotti päin näköä. Keke-laseista oli niin ikään pyyhkäistävä pölyt. Täydellistä summer-lookia häiritsi ainoastaan orastava kurkkukipu, joka meinaa viedä myös äänen. Tuleepahan oltua kerrankin hiljaa ja puhuttua vain pakolliset.

Ja tänään se sitten tapahtui. Multa kysyttiin, että otanko SITRUUNAA kahviin (muru)! Ja murukahvin sijaan olisi ollut suodatinkahvia ilman keitintä tarjolla. Repesin. Kaikki helmet samassa paketissa. Onkohan joku kääntänyt tämän blogin venäjäksi? Kuuluisa kahviblogisti tuli luotsaamaan (ks. Coffee, Mr. Pilot).

Tänään loisti muukin kuin aurinko. Nimittäin meikäläinen kielitaidollaan. En ole koskaan lukenut venäjää missään, mutta olen oppinut sitä hieman (johtunee asiakaskunnasta). Mielestäni on superhauskaa heittää joku sana venäjää väliin, kun laivan henkilökunta luulee keskustelevansa keskenään venäjäksi.

-svartofki lievim bort! (paapuuri laituriin)
-lievim bort, jasna. seres skolka? (joo, paapuuri, kauan menee?)
Johon luotsi: seres shes dvaatset minuut! (tunti kakskyt minsaa)

Seuraa tuijotusta. -Ootkos muuten ymmärtänyt kaikki, mitä me ollaan puhuttu? Tottamooses. Aina kannattaa varoa, mitä ulkomailla huutelee.

Venäjää osaavat epäilemättä huomasivat tässä vaiheessa, että osaan kirjoittaa venäjää vielä vähemmän kuin puhua. Ihailen suuresti Ville Haapasalon venäjänkielen taitoa. Hän on kuulemma Venäjälle lähtiessään osannut venäjää ihan yhtä hyvin kuin minä. Tai ehkä vielä huonommin, koska minä osaan haukkua ihmisiä puupääksi, sanoa kymmenen metriä eteenpäin sekä täysi pakki. En usko, että Ville pystyi moiseen.

Tämän päivän kuva-aiheina on mauttomien aurinkolasien ja aurinkoisen meren lisäksi kutteri. Kutteri ansaitsee tulla kuvatuksi, sillä se on harvoja laitteita, jolla voi harrastaa veneilyä neljänkymmenen sentin kiintojäässä. Ei jää venereissut haaveeksi vuodenajan takia. Jos haluaa veneillä talvella, oman kutterin voi tilata Uudenkaupungin työveneeltä. Makuupaikkoja kahdelle, kemiallinen vessa, polttoaineenkulutus noin sata litraa tunnissa (kovissa jäissä kaksisataa), ei keittomahdollisuutta, stereot, kuusi istumapaikkaa. Painoa noin 40 tonnia, hintaa vähän toista miljoonaa. Ehkä sittenkin kannattaa odottaa kesää.

Säätiedotus

Huonoja uutisia veneilijöille! Jäällä voi näköjään vielä ajaa pakettiautolla, joten ihan ensi viikonloppuna ei kannata rynnätä laskemaan venettä vesille. Vaikka sen voisi tehdäkin, pahinta veneilyintoa saattaisi laskea parinkymmenen asteen yöpakkaset. Ellei sitten ole todella innostunut veneilijä.

Jokainen on kuunnellut merisäämantraa, joka tulee radiosta ainakin neljä kertaa päivässä. Sää rannikkoasemilla tänään kello 16... Seisooko sitten joka rantakivellä innokas havainnoitsija tähystelemässä taivaalle, jotta tiedetään onko Märketissä ohutta yläpilveä? Ei, homman hoitaa säähavaintoasema. Meilläkin on Isokarissa semmoinen. Värkki käsittää tietenkin tuulipotkurin, josta ilmenee tuulihuiput ja kymmenen minuutin keskituuli. Lisäksi on tietysti lämpötila-anturi.

Mielestäni mielenkiintoisin asia on, kuinka se osaa kertoa, että näkyvyys on 8532 metriä ja ilmassa on utua. Asiaanhan piti tietysti tutustua. En ole insinööri, joten kovin tieteellisteknistä lähestymistapaa en osaa käyttää. Joka tapauksessa kojeessa on silmä, joka tarkkailee muutaman kymmenen sentin päästä tulevaa sädettä. Silmä arvioi, kuinka voimakkaana säde tulee perille ja miten valo matkalla taittuu ja sen mukaan sylkäisee johtopäätökset ilmoille. Aina ei mene ihan putkeen. Joskus se väittää, että on sumua, vaikka on ihan kirkasta. Olisikohan kettu käynyt hönkäisemässä anturiin? Tai bitti menee koneessa poikittain. Silloin tulee Ilmatieteenlaitokselta soitto, että voisittekos käydä tekemässä sitä ja sitä. Ja mehän mennään.

Aika mielenkiintoista, miten paljon arkipäiväisten asioiden takana on aikaa ja vaivannäköä. Niin kuin nyt vaikka säätiedotukset tai jäätiedotukset. Ei se itsestään selvää ole, että Merenkurkussa on pahoin päällekkäin ajautunutta jäätä. Joku tai jokin senkin tiedon meille tuottaa.

Isokari

Pitää kirjoittaa näin matkailusesongin lähestyessä (noin kolmen kuukauden kuluttua) muutama sana Isokarista.
Isokarihan sijaitsee Selkämeren eteläosassa Uudenkaupungin edustalla, vaikka kuuluukin Kustavin kuntaan. Isokarissa sijaitsee Suomen toiseksi korkein majakka (noin 50 m merenpinnasta), joka on valmistunut vuonna 1833. Majakan on suunnitellut luotsimajuri Gustaf Brodd. Mielettömän hieno titteli kaverilla. Onkohan ollut olemassa luotsikenraalia?

Kesäisin saarella järjestetään opastettuja kierroksia päivittäin, joihin kuuluu myös vierailu majakkaan. Muita hienoja rakennuksia ovat Majakkamestarin talo ja vanha luotsitupa. Näitä voi myös vuokrata majoituskäyttöön. Saarella toimii myös kesäkahvila, jonka läheisyydessä on vierasvenelaituri. Tai toisinpäin.

Eläimiä saarella on talvisin kaksi, kettu ja jänis. Myöhemmin keväällä joukkoon liittyy kotka, punkki ja käärme, kahta viimeksi mainittua lajia yleensä useampi kappale. Lisäksi keväisin on hirveä määrä kamalaa meteliä pitäviä vesilintuja. Oikeasti, kaakatus on hurjaa.

Kuten yllä olevasta voi päätellä, en ole kovin hyvä kirjoittamaan matkailumainoksia. En siis kirjoita yhtään enempää, etteivät viimeisetkin turistit kierrä Isokaria kaukaa. Antaa alla olevien kuvien kertoa jotakin. Paitsi että ylin on otettu Lahden rautatieasemalla, mutta sitä ei olisi kukaan tiennyt, jos en olisi sanonut.