lauantai 23. maaliskuuta 2013

Keväthuolia

Mies ja ääni -periaate ei nyt kohdallani toteudu. Ääntä ei nimittäin ole. Ja turkasen kipeä kurkku. Se sitten siitä työviikosta, nyt toivotaan veeärrän vievän ilman ylimääräisiä kommervenkkejä kotiin sairastamaan. Aika hankala luotsailla, jos kurkusta ei tule kuin pihinää. Eikä muutenkaan anna kovin hyvää kuvaa, jos paikallinen meriturvallisuuden kulmakivi muistuttaa keuhkotautista kaivostyöläistä. Ei olisi pitänyt riisua sitä villapaitaa... Pitkistä kalsareista en ainakaan luovu ennen elokuuta. Jos järven jäällä on hirvenkakkaa heinäkuussa, tulee kylmä kesä.
Ennen kesän tuloa on ainakin veneilijällä (joihin itsekin lukeudun) pari pikku juttua tehtävänä.

1. Pitää maksaa hirveästi veneilyyn liittyviä laskuja. Kunta muisti juuri laituripaikkamaksulla ja talvisäilytyspaikka tonnin laskulla mastonjalan uudelleenlaminoinnista ja telakoinnista. Odotin kyllä kahta, joten se oli sinänsä positiivista. Lisäksi ainakin fallit pitää uusia, peräsinhelat vaihtaa ja viimeinkin hankkia kompressorikylmälaukku. Aurinkopaneeli on jo, kukahan sen laittaisi kiinni? Pohjaremontti lykkäytyy jälleen vuodella, mutta ensi vuonna on sitten ihan pakko. Jos joku pitää golfia kalliina harrastuksena, voin kertoa sen olevan lähes ilmaista purjehtimiseen verrattuna. Ainakin tuntimäärään suhteutettuna.

2. Pitää saada itsensä raahattua sinne talvisäilytyspaikalle. Mielellään aikaisemmin kuin päivä ennen vesillelaskua. Tästä syntyy ainakin seuraavat assosiaatiot: jäätyneet näpit, hyinen viima, katkennut windex, nälkä, maaliset vaatteet (ja auton penkit), kura ja huono omatunto tekemättömistä töistä. Muutamia mainitakseni. Maalisia vaatteita lukuun ottamatta sama ralli on edessä syksyllä.

3. Pitää saada vene veteen. Tämä edellyttää käsittämättömiä vuorovaikutustaitoja, jotta saa ylityöllistetyn nosturiautokuskin maaniteltua paikalle. -No onks sulla mitään siinä kahden viikon päästä keskiviikkona iltayhdentoista jälkeen? -Ei tietenkään, nähdään silloin! Tähän liittyy olennaisesti se, että perämoottori ei lähde käyntiin pimentyvässä illassa, vaikka se on juuri huollettu. Vaimo ja lapset ovat lähteneet kotiin aikoja sitten (onneksi). On vain mies ja vene. Ja täkillä makaava takila.

Myisinkö sen veneen sitten? En ikinä. Siihen liittyy vähän liian paljon hyviä muistoja. Vene hankittiin vuonna 2004. Venekuume oli mieletön, ja suunnilleen ensimmäinen kohdalle sattuva vene oli pakko saada. Ainoa vaan, että nuorella parilla oli rahat vähän tiukilla, ja häätkin oli tulossa... No, ei hätää. Ei häissä nyt tarvitse syödä koko ajan, ihan tyhmä perinne. Joo, kyllä lihakeitto ja karjalanpiirakat riittää ihan hyvin... Jäävesi suorastaan houkuttelee lihakeiton viimeisetkin aromit ilmoille. Näin on! Ja niin hääbudjetista lohkesi muistaakseni kolme tonnia veneen ostoon... Häävieraille pahoittelut, mutta toisinaan asioita täytyy priorisoida.

Ei se raha hukkaan mennyt, kyllä sillä veneellä on purjehdittu. Suomenlahdella, Saimaalla ja Päijänteellä. Ensin kahdestaan ja myöhemmin lasten kanssa. Täytyy kyllä myöntää, että aikuispurjehduksella ja lapsipurjehduksella on tietty sävyero, mutta kaikki ovat aina mielellään lähdössä veneelle. Joskus päästään vaimon kanssa livahtamaan viikonloppukeikalle ilman lapsia. Silloin viimeistään nuo kevät- ja syksypuuhat maagisesti unohtuvat. Sitä paitsi, jos vene myytäisiin, niin mitä sillä häälahjaksi saadulla Harkenin vinssinkammella sitten tehtäisiin?








2 kommenttia:

  1. Pakko kommentoida tähänkin: oli muuten aika ikimuistoinen reissu kun venettä siirrettiin Saimaalle. Kuinka paljon vettä voi tulla taivaalta parin päivän aikana. Paljon. Mutta hyvä reissu oli silti.

    VastaaPoista
  2. Oli hyvä reissu! Sitä veden määrää ei olisi kyllä uskonut. Pitää ottaa joskus Päijänteellä uusiksi kuivemmissa olosuhteissa.

    VastaaPoista