maanantai 29. heinäkuuta 2013

Sumu, tuo kiva kesäinen ilmiö merellä

Sieltä se tulee, kohta ei näe mitään.

Iltapulu otsikoi tänään veneilijästä, joka melkein joutui laivan yliajamaksi. Sanottakoon tässä vaiheessa, että meikäläisellä ei ollut asian kanssa tekemistä, joten tarkkaa tapahtumien kulkua en tiedä.

Muutama huomio kuitenkin. Veneilijä oli sanonut tuntevansa vedet ja tiesi siellä liikkuvan laivoja. Tutkaa ei ollut veneessä. Näkyvyys oli huono. Veneilijä liikkui ilman konetta (!?). Perhe oli kyydissä.


Herää vain kysymys, että miksi ihmeessä moinen riski? Vähän sama, kun lähtisi resiinalla ajelemaan junaradalle pimeässä umpimähkään. Tapahtuma-alue oli jossain Aspön eteläpuolella. Siellä laivat liikkuvat tasan tarkkaan yhdessä paikassa, eli 10 m:n runkoväylällä. Ne eivät käy Borstössä tai Nötössä. Ne menevät sisään tai ulos Tku/Nli satamiin/-sta.

Veneet sen sijaan liikkuvat monessakin paikassa, eikä laivoilla ole mahdollisuutta ennustaa niiden liikkeitä. Sumu hankaloittaa myös laivojen liikkumista saaristossa. Väylien käännökset ajetaan tutkakuvan perusteella ja se on hieman kinkkistä hommaa varsinkin isojen laivojen kanssa. Vauhtia ei voi pudottaa liian alas, koska silloin ohjailuominaisuudet kärsivät. Vaikkapa viiden solmun nopeudessa joutuu jo ottamaan melkoisia ruorikulmia ja vastaruoreja, jotta käännökset pysähtyvät. Hiljaisella vauhdilla iso laiva myös sortuu käännöksen jälkeen sivusuunnassa. Yhtään venettä ei kaipaa siihen soppaan mukaan.

Varsinkin purjevene näkyy huonosti tutkassa ja katoaa lähialueella kuvasta yleensä kokonaan. Ihan kaikella ystävyydellä hyvät veneilijät:

1. Älkää liikkuko sumussa laivaväylillä. Se on todella vaarallista. Ainakin Saaristomerellä on aina vaihtoehto.

2. Suunnitelkaa reitti karttaplotteriin siten, että se kulkee laivaväylän jommalla kummalla puolella. Jos on pakko ylittää väylä, niin mahdollisimman vähän aikaa väylällä.

3. Kuunnelkaa alueen VTS kanavaa ja tutustukaa laivojen ilmoittautumispisteisiin. Niistä voi päätellä, onko liikennettä tiedossa. AIS on myös hyvä turvaväline.



Voi myös miettiä, onko ihan tarpeellista lähteä, jos näkyvyys on huono. Sumuun voi tietty joutua yllättäen, mutta se on toinen juttu. Jos liikkuu merellä, pitää hyväksyä se tosiseikka, että aina ei sään takia pääse. Pelkän plotterin varassa ajelu laivaväyliä pitkin on jo sellainen riski, jota en ainakaan oman perheeni kohdalla ota. Onneksi tässä tapauksessa oli varjelusta mukana, eikä mitään sattunut.

Harkintaa, maalaisjärkeä ja merimiestaitoa! Kiitos.

20 kommenttia:

  1. Hyvä ja asiantunteva kirjoitus! :)
    Aivan samoja asioita jäin ihmettelemään tuon kyseisen lehden "jutun" luettuani.

    T:Purjeveneilijä

    VastaaPoista
  2. Täyttä asiaa. Koettiin sama sumu eikä olosi tullut mieleenkään lähteä lillumaan isompien laivojen eteen, oli veneessä tutka taikka ei.

    T.Moottoriveneilijä

    VastaaPoista
  3. Asiallista tekstiä! Olen monesti ihmetellyt porukan asennetta vesillä, valitettavan usein purjehtijat eivät löydä edes ulkomerellä ohitustilaa, vaikka muut liikkuvat hitaammin...

    T: Uistelija, joka uistelee Hki:n edustalla, laivojen seassa...

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus Olli! Ankkurointi turvalliseen paikkaan voi olla hyvä vaihtoehto vilkkaasti liikennöidyillä vesialueilla jos veneestä ei tutkaa löydy.

    -SR

    VastaaPoista
  5. Kyllä tuo viime viikonlopun sumu oli pahin mitä on tullut vastaan. Tallinnasta Kivenlahteen tultaessa poikittaisväylällä keskellä Suomen lahtea alkoi sumuseinä mitä kesti lähes kotilaituriin saakka. AIS lähti eilen jo tilaukseen tuon takia. Onneksi laivojen sumutorvet auttoivat väistelyssä.

    VastaaPoista
  6. Samaan aikaan hiukan pohjoisempana liikkeellä, ehdottomasti vältettiin ajautumista tuolle "isojen laivojen" väylälle, AISissa tuokin laiva kyllä näkyi.
    Luotsilta jälleen kerran hyvä postaus!

    VastaaPoista
  7. Mun täytyy modata tätä kommenttiboksia siten, että pystyn vastaamaan jokaiselle erikseen. Sitä ennen yleispätevä vastaus edellisiin.

    AIS on kyllä erittäin suositeltava, jos paljon liikkuu vaikkapa Suomenlahden poikki tai muuten laivaväylien läheisyydessä. Vastaanottimen tai saada jo noin neljällä sadalla.
    Kyllä mulla itsellä on niin orpo olo ilman tutkaa, jotta en tarkoituksella lähtisi sumuun ilman sitä. Koska en pidä sitä kovin tarpeellisena hankintana huviveneeseen, pysyn mieluummin rannassa, jos maailma näyttää valkoiselta. Tietty, jos keskellä Suomenlahtea sumu yllättää, niin eihän siinä ole paljon vaihtoehtoja. Pois kuitenkin laivojen reitiltä olisi ensisijaisena mielessä.
    En mä usko, että kukaan tarkoituksella haluaa laivojen alle ajella, ennemmin on ehkä sellaista, että ei osata ajatella sitä tilannetta laivojen näkövinkkelistä. Siellä on ihan yhtä sumuista kuin veneessäkin ja säikähtää ihan yhtä paljon veneen nähdessään.

    VastaaPoista
  8. Samassa sumussa menimme myös me, mutta onneksi laivaväylän ulkopuolella. Meno oli ihan tarpeeksi aavemaista ilman isoja laivoa. Tuo viimeinen kuva oli aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että menitte siellä. Kiitos! Kuva on otettu Isokarin eteläkärjessä.

      Poista
  9. Olipas taas hyvä ja kiinnostava postaus! Sumu on kyllä aikamoinen yllättäjä merellä, miten nopeasti se tuleekaan, kun on tullakseen!

    En ehtinyt kommentoida edelliseeen postaukseen, niin kuitattakoon sekin aihe nyt tässä. Olen ihan samaa mieltä tuosta heinäkuulomailun älyttömyydestä. Tai toki siis ymmärrän, että jengi haluaa lomailla silloin, mutta sitä en tajua, miksi defaultina oletetaan, että kaikkien lomat ovat silloin ja pannaan paikat kiinni heti, kun koulut alkavat. Ihan pikkuinen lomastressi on päällä just tästä kyseisestä aiheesta, että onkohan mikään enää auki siinä vaiheessa, kun me päästään Saaristomerelle... No, ehkä Isokari on auki? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sumu tulee äkkiä ja tuuli nousee äkkiä. Merellä tapahtuu... Edellisen työelämän perusteella tuo matkailupuoli on tullut hieman tutuksi. Kausiluontoinen homma ei vaan tahdo onnistua, kun rahat pitäisi tehdä heinäkuussa. Jos haluaa, että heinäkuun rahoista jää jotain jäljelle, elokuussa pitää laittaa paikat kiinni tai ainakin potkia ulkopuolinen työvoima pellolle. Paradoksi, kulissit on kunnossa vielä pitkään, mutta stage on tyhjä...

      Kyllähän Isokari nyt aina auki on... Rantaan pääsee aina, viikonloppuisin on opastustusta elokuussa ja viikollakin siellä voi joku luotsi majailla ;)

      Poista
  10. En tiedä miksi tässä nyt puhutaan juuri purjehtijoista, kun itse ainakin koen juuri (nopeat) moottoriveneet paljon laivoja isommaksi ongelmaksi. Viime vuosina olen sumussa liikkuessa havainnut yhä yleisemmäksi sen, että isot moottoriveneet ajavat kovalla vauhdilla plaanissa vaikka näkyvyyttä on 50 metriä. Kaikilla ei edes ole tutkaa, eli mennään vaan plotterilla, ja vaikka tutka olisikin, en kerta kaikkiaan usko että amatööriveneilijän tutkantulkintataito riittää tulkitsemaan harrastelijatutkan usein kryptistä kuvaa 25 solmun nopeudessa. Oman tutkani tulkinta 6 solmun nopeudella purjehtiessa vaatii herpaantumatonta keskittymistä. Laivoissa sentään on ammattilaiset sillalla, mutta näitä moottorisankareita todella pelkään nykyisin.

    VastaaPoista
  11. En lähtisi purjevene/moottorivene syyttelyyn tai syyttelyyn ylipäätään. Tässä nimenomaisessa tapauksessa huomoi kiinnittyi tekstissä mainittuihin seikkoihin, eikä niissä ollut venetyypistä kyse. Yleisesti ottaen veneiden kanssa menee todella hienosti. Olet oikeassa siinä, mitä sanot tutkista. Sen pitää olla todella hyvä (=kallis), jotta siitä saa täyden hyödyn irti ja käyttö vaatii harjoittelua.

    VastaaPoista
  12. Vähän sama kuin lähtis resinalla ajelemaan junaradalle pimeässä umpimähkään.Mielestäni ei oikein osuva heitto.Mikä ettei pimeässä,resiinalla eksymisvaaraa ei ole ja lähestyvä juna on helpompi havaita pimeässä,ja hypätä turvaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miten olisi lentelemään Cessnalla pilvessä sattumanvaraisesti? Mun heitot nyt ei aina osu... Mutta pointti varmaan selkisi? ;)

      Poista
    2. Koetappa ehtiä pariasataa mutkan takaa tulevan junan alta pois. Taitas tulla vain säikähtänyttä jauhelihaa. Eli ihan hyvä vertauskuva tuo alkuperäinen.

      Poista
  13. Asiallinen kirjoitus. Lisäyksenä voisi mainita, että tutkaheijastin on halpa lisä veneen turvavälineistöön. Sillä voi parantaa purjeveneen näkyvyyttä tutkassa. Vetää sen purjeveneen mastoon, jos joutuu sumuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Tutkaheijastimella näkyy paremmin.

      Poista
  14. Muistan kyllä 15-vuotiaana purjelentokurssilla, kuinka eräskin guruna pidetty vanha jermu kehuskeli, kuinka oli luvatta ja ilmoittamatta lentänyt valvotussa ilmatilassa (=lentoväylässä), jossa kulkee myös liikennekoneita. Siinäpä pojille roolimallia. Kenellekään ei tarvitse kuvailla seurauksia yhteentörmäämisestä. Meidän purjevene on saatu aina pysymään pois laivaväyliltä, jos on sumuun jouduttu. Tallinnan matkalle lähden mielellään eskaaderissa, jossa yhdessä veneessä on toimintakuntoiseksi todettu tutka ja sen käytön varmasti hallitseva henkilö, koska meillä ei tutkaa ole. Muussa tapauksessa kelin täytyy olla sellainen, että sumuriski lähentelee olematonta. Purjehduskilpailulla perustellaan yleensä kaikkea, mutta minusta jo sääntökirjassa pitäisi lukea, että sumun tullessa kisa keskeytetään. En halua kuulostaa sormenheristäjältä enkä saarnamieheltä, mutta en yksinkertaisesti voi ymmärtää kuvailemaasi turhaa riskinottoa.

    VastaaPoista
  15. Kukapa haluaisi. En minäkään halua, mutta kun sitä siellä laivan puolellakin kärsii henkisistä seuraamuksista, jos jotain sattuu. Olisi aivan hirveää jyrätä vaikkapa purjevene alleen, eikä siinä välttämättä ole paljoa tehtävissä, vaikka vauhdin pudottaisi miten alas. Ammattiliikenne liikkuu (lähes) kelillä kuin kelillä. Sellaisessa maailmassa me nykyään elämme.

    VastaaPoista