keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Gangway

Tiedän seikan, jolla maailmantalous suunnataan uuteen nousuun. Turhat hiekanjyväset karisevat pois talouden rattaista, ilman että ketään tarvitsee irtisanoa. Tarvitsee vain tehdä yksi pieni keksintö.

 

Ratkaisu on Gangway. Siis laivojen maihinnousutie, joka viritetään laivan ja laiturin välille. Ihminen on käynyt kuussa jo 40 vuotta sitten ja tehnyt maailmaa mullistavia keksintöjä, mutta jostain syystä näyttää siltä, että nopean ja kätevän laskusillan keksiminen on jäänyt väliin.

Aamuhetki Utössä

 

Gangwayn laskemiseen tarvitaan nykyisin keskimäärin kuusi filippiinoa, erilaisia väkipyöriä ja hamppuköysiä, huutoa ja mekastusta, uusia yrityksiä, tuumailua ja ennen kaikkea aikaa. Siitäkin huolimatta, että luulisi toimenpiteen olevan rutiinia. Jos ajatellaan kuinka monta satamakäyntiä laivoilla on maailmassa, ja jokainen laiva virittää tuota gangwaytaan noin puoli tuntia, niin tuloksenahan on miestyövuosia hukkaan heitettyä aikaa. Mitään ei nimittäin tapahdu, ennen kuin tuo maaginen alumiinirakennelma on saatu kikkailtua laivan ulkosivulle.

 

Siispä tulevat Nobelistit huomio! Unohtakaa hetkeksi se hiukkaskiihdytin ja keksikää sellainen laskusilta, joka on hetkessä valmis, jonka käyttämiseen riittää yksi filippiino ja joka toimii kuin junan vessa. Ei voi olla niin vaikeaa.

 

T: Vierestä seurannut

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti